Hallinnointi

Hallitus

Ovaron hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään kahdeksan (8) jäsentä. Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja kokoontuu vähintään 10–12 kertaa vuodessa, mutta tarvittaessa useamminkin. Hallitus on laatinut toimintaansa varten kirjallisen työjärjestyksen ja hallitus arvioi vuosittain toimintaansa ja työtapojaan.

Hallituksen tehtäviin kuuluu strategiasta päättäminen, toimintasuunnitelman ja budjetin vahvistaminen, osavuosikatsauksien, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen käsitteleminen ja hyväksyntä. Lisäksi hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Hallitus päättää strategisesti tai taloudellisesti merkittävistä investoinneista, yritysostoista sekä vastuusitoumuksista, hyväksyy rahoituspolitiikan, vahvistaa yhtiön riskienhallinta- ja raportointimenettelyn sekä päättää palkitsemis- ja kannustinjärjestelmästä.

Hallitus myös päättää yhtiön rakenteesta, vastaa osinkopolitiikasta ja osakasarvon kehittymisestä, nimittää toimitusjohtajan ja päättää hänen työsuhde-eduistaan, päättää toimitusjohtajan sijaisen nimittämisestä ja vastaa muista hallitukselle osakeyhtiölaissa tai muualla säädetyistä tehtävistä.

Yhtiöllä ei ole tällä hetkellä erillisiä hallituksen nimittämiä valiokuntia. Konsernin koko ja toiminnan laajuus huomioon ottaen yhtiö on katsonut, ettei erillisiä valiokuntia toistaiseksi tarvita.

Hallituksen jäsenet

Petri Roininen, s. 1964

Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2017 lähtien
Koulutus: DI
Suomen kansalainen
Päätoimi: Toimitusjohtaja, Investors House Oyj

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Petri Roininen toimii Investors House Oyj:n toimitusjohtajana. Hän on aiemmin toiminut Core Capital Oy:n toimitusjohtajana (2008–2014), Schaumann Investment Oy:n toimitusjohtajana (2007–2008), Sponda Oyj:n liiketoimintajohtajana (2004–2006), Nordean ja sen edeltäjien pankinjohtajana (1994–2004) sekä Suomen Konsulttitoimistojen Liitto SKOLin palveluksessa mm projektipäällikkönä.

Keskeiset luottamustehtävät

Petri Roininen toimii useiden kiinteistö-, rakennus- ja rahoitusalan yhtiöiden hallitusten puheenjohtajana ja jäsenenä. Roininen on Suomen Yrittäjien Kasvuyrittäjäverkoston puheenjohtaja ja toimialajärjestö RAKLIn Yhdyskunta & Infra -johtoryhmän jäsen.

Riippumattomuus

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Taina Ahvenjärvi, s. 1960

Hallituksen jäsen vuodesta 2017 lähtien
Koulutus: OTK, VT
Suomen kansalainen
Päätoimi: Johtaja, Finanssiala RY

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Taina Ahvenjärvi on toiminut vuodesta 2012 johtajana Finanssiala ry:ssä (infra ja turvallisuus). Hänellä on yli 25 vuoden kokemus varallisuudenhoitoon ja sijoittamiseen liittyvistä tehtävistä mm. Nordea Pankissa Suomessa ja Pohjoismaissa.

Keskeiset luottamustehtävät

Ahvenjärvi toimii APV-Tutkinnot Oy:n ja Sijoittajien Korvausrahaston hallituksen jäsenenä sekä Investors House Oyj:n hallituksen jäsen (2016-).

Riippumattomuus

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Eljas Repo, s. 1961

Hallituksen jäsen vuodesta 2017 lähtien
Koulutus: VTM
Suomen kansalainen
Päätoimi: Toimitusjohtaja, Repo Media Oy

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Eljas Repo on Repo Media Oy:n toimitusjohtaja (2016-). Tätä ennen hän oli Arvopaperin päätoimittajana (1998–2016) ja myös Suomen Arvopaperimediat Oy:n perustajaosakas ja toimitusjohtaja ennen kuin yhtiö myytiin Talentumille 2004. Vuosina 1988–1998 Repo oli Kauppalehden toimittaja.

Keskeiset luottamustehtävät

Repo on Taikina Capital Oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsen Elina Ahlbäck Literary Agency Oy:ssä, Helsingin Pörssiklubi ry:ssä, Pro Opera ry:ssä ja senior adviser Directors’ Institute Finlandissa.

Riippumattomuus

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Tapani Rautiainen, s. 1957

Hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 2017 lähtien
Koulutus: Ekonomi
Suomen kansalainen
Päätoimi: Toimitusjohtaja Avaintalot Oy & Suomen Lähiöasunnot Oy

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Tapani Rautiainen on toiminut kiinteistösijoittajana vuodesta 1996 ja yli hän toimii sadan kiinteistöosakeyhtiön ja asunto-osakeyhtiön hallituksessa. Rautiainen on toiminut Avaintalot Oy:n ja Suomen Lähiöasunnot Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2004 lähtien, sekä Jyväskylän palvelualojen oppilaitoksen talouspäällikkönä vuosina 1993–1996.

Keskeiset luottamustehtävät

Tapani Rautiainen on Investors House Oyj:n hallituksen puheenjohtaja (2015-). Lisäksi Rautiainen on toiminut Maakunnan Asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2006 lähtien sekä Orava Asuntorahasto Oyj:n hallituksen jäsenenä vuosina 2010–2017. Lisäksi Rautiainen oli Keski-Suomen rakennuspiirin hallintopäällikkö vuosina 1982–1993.

Riippumattomuus

Riippumaton yhtiöstä, ei riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista, hänen omistaessaan määräysvaltayhteisö Royal House Oy:n kautta yli 10 % yhtiön kaikista osakkeista.

Aki Pyysing

Hallituksen jäsen vuodesta 2020 lähtien
Koulutus: KTM, LKV
Suomen kansalainen
Päätoimi: Sijoittaja

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Aki Pyysing on sijoittaja ja pokeriammattilainen (1995-). Aiemmin omaisuudenhoitajayrittäjänä Arkadian Omaisuudenhoidossa (1992–1995) ja sijoitusneuvojana HSSP:ssä (1988–1992). Toiminut Helsingin Rintamamiesten Asunto- ja Tukisäätiön toiminnanjohtajana vuodesta 1997.

Keskeiset luottamustehtävät

Useita hallituksen jäsenyyksiä mm. Rio Group Oy (1988-), Sijoitustieto Finland Oy (2015-), Haapajärven Hasa Oy (2019-).

Riippumattomuus

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Pekka Ollikainen, s. 1967

Hallituksen jäsen vuodesta 2022 lähtien
Koulutus: YTM, LKV
Suomen kansalainen
Päätoimi: Sijoittaja

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Pekka Ollikainen on rahoitusalan ammattilainen ja yksityissijoittaja. Hän on toiminut pääomamarkkinoilla mm. optio- ja osakemeklarina, markkinatakaajana sekä sijoitusalan johtotehtävissä Suomen Optiomeklareissa/Helsingin Pörssissä (1994–1998), Handelsbankenissa (1998–2000) ja Alfred Bergillä (2001–2003). Siirryttyään FIMiin (2003–2013) Ollikainen perusti johdannaisvälitys- ja markkinatakausyksikön toimien myöhemmin myös osakevälityksen päämeklarina. Sijoituspalveluyhtiö Zenito Oy:ssä hän työskenteli myyntijohtajana vuonna 2016.

Riippumattomuus

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Johdon omistukset

Katso johdon omistukset

Johdon liiketoimet

Tutustu johdon liiketoimista julkaistuihin tiedotteisiin